27.5.2010
 |
Kesä sitten tulla tupsahti syliin ihan varoittamatta. Hurjan helleaallon jälkeen on nyt sitten vähän kylmempää, mutta omenapuut kukkivat ja linnut laulavat. Tämä vuodenaikojen vaihtelu on kyllä sellaista elämän ihmeiden seuraamista, jota en koskaan lakkaa kiittelemästä. Nautinnon hetket tosin meinaavat jäädä vähemmälle, kun kevät on niin hektistä aikaa kaikenlaisille tapahtumille.
ECCH 20 vuotta
Olimme juuri ja juuri toipuneet vuosikokouksesta, Camilla Sherr´in mielenkiintoisesta seminaarista ja Positive Health-hyväntekeväisyysgaalasta kun seuraavaksi vuoroon tuli ECCH:n vuosikokous, joka järjetetään Suomessa jo toisen kerran kattojärjestön 20-vuotisen historian aikana. Edellinen kokous oli Helsingissä yksitoista vuotta sitten.
Varsinainen kokous kestää neljä päivää ja lauantaina ohjelmassa on europarlamentaarikkomme Sirpa Pietikäisen vierailu kokouksessa. Sirpa Pietikäinen on kiinnostunut CAM-lainsäädännön kehittämisestä ja on liittynyt parlamentin sisällä toimivaan CAM Interest Groupiin saadakseen asioista tietoa ja pystyäkseen vaikuttamaan asioihin mahdollisimman paljon. "CAM-lainsäädännön kehittäminen Euroopan unionin tasolla tuo yhtenäisempää informaatiota kuluttajille, ja lisäksi se mahdollistaa sen, että CAM-ala pystyy itse valvomaan standardejaan", Pietikäinen sanoo.
Lauantai-iltana järjestämme juhlacocktail-tapahtuman, jossa on tarkoitus esittää ECCH:n jäsenille DVD PositiveHealth-hyväntekeväisyysprojektistamme.
LKL-yhteistyö
LKL:ssä tapahtuu nyt myös paljon asioita. Meillä oli audienssi ministeri Risikon luo ja esittelimme hänelle laatimamme puitteet CAM-lainsäädännölle, joihin mallia on otettu sekä Islannin parantajalaista että Norjan CAM-lainsäädännöstä, mutta sisältö on kuitenkin hyvin suomalainen ja meidän olosuhteisiimme luotu. Toiveemme on, että ministeri kävisi nyt toden teolla käsiksi CAM lainsäädäntöön ja saisimme luotua virallisen rekisterin asianmukaisesti koulutetuista luontaishoitajista. Tapaamisen tuloksena virkamiehet valmistelevat syksyä varten vaihtoehdot, joista sittemmin valitaan meille sopivin käytäntö.
Siinä suhteessa dotellaan siis syksyä, mutta muuten on aika nauttia kesästä ja täydentää tyhjiin huvenneet energiavarastot.
Hyvää kesää ja rentouttavia lomia toivotellen!
Joulua odotellessa
 Pienet töppösten jäljet lumessa näin -
kaksi tonttua kulki käsikkäin.
Ohi on kiire tonttujen,
nyt on aika rauhan ja rakkauden.
Hyvää Joulua Sinulle!
|
22.12.09
Keskustelu CAM-terapioiden lainsäädännöstä on jäänyt viimeaikoina influenssaepidemioiden jalkoihin. Tällä hetkellä odotamme STM:n taholta vastausta ja toimenpiteitä Luonnonlääketieteen Keskusliiton tekemään kartoitukseen alan valmiudesta rekisteröintiin ja sääntelyyn. LKL:n syyskokouksessa valittiin uusi hallitus ja tulin valituksi siihen kahdeksi seuraavaksi vuodeksi. Näin voin jakaa omaa tietotaitoani yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. LKL myös hyväksyi syyskokouksessaan rakenteellisen muutoksen, jonka seurauksena liitosta tulee vahvemmin kattojärjestö. Jäseniksi hyväksytään vain yhdistykset, joiden koulutusvaatimukset täyttävät LKL:n koulutusvaatimukset.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Taas on yksi vuosi vierähtänyt ajanlaskussa ja on aika joulun. Joulun tarkoitusta pohtiessa tulee mieleen, että asennoituminen jouluun vaihtelee eri aikakausien mukaan hyvinkin paljon. Olemme eläneet materian yltäkylläisissä vuosissa ja se on tuntunut myös joulun vietossa. Toivoisin, että olisimme valmiit aikaan, jossa henkinen, syvempi tarkoitus vallitsee ja saisimme kokea sydämessämme suuren rakkauden.
21.7. Lomailua
 |
Vihdoin viimein minäkin olen saanut pöydän järjesteltyä siihen malliin, että olen päässyt vähän nauttimaan olotilasta, jota kutsutaan levoksi. Tuntuu tosi hyvältä antaa aivoille lepoa oireiden tarkasta havainnoinnista ja lääkeaineiden etsimisestä. Ensimmäistä kertaa olen antanut puhelinvastaajani hoitaa hoimmia ja kertoa, että palataan asiaan elokuun alkupuolella. Homeopatiayhdistyksen asioita tosin ei ihan noin vain saakaan heitettyä hartioiltaan, kun elokuun lopulla pidettävät homeopaattien Kesäpäivät teettävät koko ajan vähän hommia. Mutta onhan se tämäkin jo jotain.
Nyt täytyy kyllä tietysti tehdä kotona kaikkia niitä asioita, joita ei ole talven aikana ehtinyt eikä voinut tehdä, kuten siivousta, pihahommia, maalausta jne...
Olen toki nauttinut ihanasta kesästä ja viettänyt ihan lomaakin - sekä musiikkitapahtumia seuraamalla että liikuntaa harrastamalla. Meillä täällä Vääksyssä on ollut oikein hyviä kesätapahtumia, joten ei ole edes tarvinnut kauas lähteä niitäkään tavoittelemaan.
On ollut Kanavanjuhlat, joissa musiikiskaala on vaihdellut Beatleseista hengelliseen sekä tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty KanavaJazz, mikä oli oikein makea jazzin makupala Suomen suveen. Rullaluistimet ja kävelysauvat ovat olleet kovassa käytössä, kun olen yrittänyt kuntouttaa kipeilevää selkääni. Kuntosalillakin on tullut käytyä ihan kiitettävästi.
Reilun viikon aion vielä tankata voimia talven varalle ja viettää Lapin maastoissa ennenkuin laskeudun työn tohinaan. Tosin sekin tapahtuu ihanasti koulutuksen eli taideterapiaseminaarin kautta.
Vastaanotto on siis tauolla vielä jonkin aikaa ja ovet aukeavat jälleen 10.8.
Toivotan Sinullekin oikein ihanaa loppukesää!
Kevät on upeaa aikaa
Luonto on nyt ehkä kauneimmillaan. Juuri avautuneet silmut loistavat lähes läpikuultavina kun auringon säteet tunkeutuvat niiden läpi. Kaikessa puhuu kasvun voima. Vaikka sadetta on ollut niukasti, ruoho puskee kohti valoa ja taivaan sineä.
Tässä vaiheessa kevättä minulle tulee aina voimakas tarve "vetää käsijarru päälle". Tämä aika on niin hienoa ja kuitenkin se kiitää nopeasti ohi. Toivoisin saavani nauttia siitä paljon kauemmin. Aurinko polttaa jo arkaa ihoa, joka on ihan ihmeissään jälleennäkemisestä pitkän talven jälkeen. On ihanaa upottaa sormensa multaan ja istuttaa muutama taimi.
Meidän pihalla on viimeaikoina ollut rankka kivityömaa. Kaivoimme terassin viereen ison montun - tai oikeammin kone sen kaivoi - laitoimme siihen allasmuovin ja peitimme sen kivenmohkuroilla. Odotan innolla, miltä se kohta näyttää kun saamme asennettua siihen suihkulähteen - tai jonkin lorisevan vesielementin. Ja istutan tietysti siihen jotain vesikasveja elävöittämään lammikkoa. Monen vuoden haave on toteutumassa ja se tuntuu hyvältä.
15.2.2009 Ahdistusta pakoon hiihtämällä
Kelpo talvikelit on must. Meikäläinen se talven lapsena tykkää niin kovasti kunnon talvikeleistä kun pääsee raikkaaseen ilmaan lenkille tai hiihtämään. Pitkästä aikaa. Suoraan sanottuna välillä kun ahdistaa oikein tosissaan tämä virallisen lääketieteen taholta kumpuava homeopatian väheksyminen, ja virallista tahoa vastaan taistelu, niin hyvä selviytymiskeino on toden totta se, kun lähtee tuonne jäälle joko suksilla tai ilman. Siellä asiat pääsevät taas omaan mittakaavaansa ja sananmukaisesti tulee tilaa hengittää. Tuntuu kuin rauha laskeutuisi usvan mukana jään yläpuolelle. Tai kun aurinko paistaa ja lämmittää jo melkoisesti, niin tuntuu että voiko olla mitään hienompaa. Sitä paitsi raitis ilma on koko elimistölle ja erityisesti aivoille hyvää "ravintoa".
Suosittelen lämpimästi ulkoilua missä tahansa muodossa :D
Hyvää vointia ja terveyttä vuodelle 2009!
Joulu on vietetty ja vuosi on vaihtunut. Vuodenvaihteen aika on sopiva ajankohta pysähtymiselle ja levolle, se on vähän niinkuin kellon vetäminen ennenvanhaan. Kun veto loppuu, tahti käy hitaammaksi ja jollei halua että kello pysähtyy, se on vedettävä. Sen jälkeen kello jaksaa tikittää ja pysyä tahdissa.
Toivottavasti Sinullakin on ollut aikaa pysähtyä, miettiä kuluneen vuoden tapahtumia, palata merkityksellisiin hetkiin mielessäsi ja tallentaa mieleen ne kaikkein arvokkaimmat.
Sieltä niitä voi sitten ammentaa voimavaroiksi aina silloin kun on tarpeen.
Levon jälkeen on mukava alkaa tehdä myös uusia suunnitelmia ja miettiä mielessään, millaiseksi haluaisi alkavan vuoden muotoutuvan. Sitä se on - vuoden kiertoa - tämä elämä.
Tovotan Sinulle valoisaa vuotta 2009 ja muistathan pitää huolta itsestäsi!
 |
24.11.2008 Mahtava lumimyräkkä
Viikonloppuna saimme kokea niin mojovan lumimyräkän, että eipä ole moista aikoihin ollut. Lunta tuli lähes vaakasuoraan koko sunnuntain ajan. Taisi olla jossain isojakin ongelmia - Helsinki-Vantaa oli kaaoksessa, tieliikenne tukossa ja junaliikenne takkuili kun vaihteet eivät toimineet. Kymmenet tuhannet ihmiset joutuivat viettämään yön ilman sähköä.
Luonnon voimat osoittivat taas kerran suuruutensa ja ihmisen pienuuden ja voimattomuuden.
Toivottavasti lumet nyt kuitenkin pysyisivät maassa ja saisimme pitkästä aikaa kunnon talven. Luontokin pääsisi oikeaan rytmiinsä, kasvit saisivat lepokauden ja kevät alkaisi ajallaan ´puhtaalta pöydältä´. Minä käytin tilaisuuden hyväkseni ja nautiskelin lumitöistä ja lenkkeilin tuulen tuiverruksessa. Se, että tosiaan olen aina nauttinut talvesta varmaan johtuu siitä, että olen ´talven lapsi´. Kaipa sillä on jotain merkitystä.
Ajankohtaista Suomen Homeopaatit ry:stä
Suomen Homeopaattien(SHry) hallituksessa olemme paiskineet kovasti töitä eri projekteissa. Meneillään on isoja asioita STM-työryhmän vanavedessä. Yhdistys on liittynyt Luonnonlääketieteen Keskusliittoon
www.lkl.fi. Jäsenyydellä saavutamme mahdollisuuden vaikuttaa LKL:n päätöksiin ja mm. homeopaatin koulutusvaatimuksiin, jotka ovat huomattavasti korkeammat kuin LKL:n omat koulutusvaatimukset. Myös SHry:n uudet kotisivut valmistuvat lähiaikoina. Toimintamme tavoitteena on saada potilasyhdistyksiin liittymään mahdollisimman paljon jäseniä, sillä siten myös potilailla on mahdollisuus omalta osaltaan vaatia ja vaikuttaa homeopatian ja muiden täydentävien ja vaihtoehtoisten eli CAM-terapioiden (Complementary and Alternative Therapies) virallistamiseen ja saatavuuteen Suomessa. LKL:n visioissa keskusliiton rooli nähdään kattojärjestönä, jonka alla yksittäiset jäsenyhdistykset laativat omat koulutusvaatimuksensa (vähintään LKL:n tasoiset), sekä toteuttavat jäsentensä rekisteröinnin sekä valvonnan.
STM-työryhmä
Tätä kirjoitettaessa työryhmä on kokoontunut seitsemän kertaa ja LKL:n edustajien mukaan myönteiseen suuntaan ollaan menossa. Alussa selvinnyt tosiasia - että työryhmän toiset jäsenet, eli virallisen lääketieteen edustajat, eivät tiedä luontaisalasta yhtään mitään - on nyt korjaantunut jonkin verran. He ovat toivottavasti ymmärtäneet, että CAM-terapioista ei todellisuudessa ole haittaa, potilasturvallisuus ei ole uhattuna eikä suppeaan rajoittavaan lainsäädäntöön oikeastaan edes voida lähteä, koska valvonta olisi käytännössä mahdotonta.STM-työryhmän mielestä rekisteröinti edellyttää järjestökentän organisoitumista nykyistä tiiviimmin.
Potilasyhdistys - kannatusjäsen kampanjointi
Potilasyhdistyksillä on yleensä hyvin suuri mahdollisuus vaikuttaa viranomaisiin. Ne voivat tehdä kannanottoja ja vaatia esim. luontaishoitojen virallistamista, rekisteröintiä ja sitä, että näitä hoitoja on oltava saatavilla. Mitä suurempi jäsenmäärä on, sitä suurempi on vaikutusmahdollisuus. Sen vuoksi kampanjoimme nyt jotta saisimme potilasyhdistykset vahvoiksi ja vaikuttamaan. Meillä on Suomessa kaksi potilasyhdistystä: Homeopaattisen hoidon potilasyhdistys ry
www.homeopaattienpotilaat.org ja Suomen Luontaisterveyden Liitto ry
www.luontaisterveys.info
Tutustu yhdistyksiin, liity vaikkapa itse mukaan ja kehota tuttaviasi ja potilaitasi liittymään – yhdessä olemme enemmän!
Voit myös liittyä Suomen Homeopaatit ry:n kannatusjäseneksi tilaamalla Homeopatia-lehden.
www.homeopaatit.org
2.10. 2008 Kunnallisvaaleissa
 |
Nyt mennään siis kohti kunnallisvaaleja kovalla tohinalla. Asikkalan Vihreiden kampanja on käynnistynyt kaikessa rauhassa ja meillä on oikein hyvät tunnelmat vaalien suhteen. Toivottavasti äänestäjät "löytävät" meidät ja saamme hyvän edustuksen valtuustoon. Minun pääteemani on - yllätys,yllätys - luontaishoitojen sisällyttäminen terveydenhuoltoon. Meidän valistuneen kuntamme strategiasta nimittäin löytyy sellainen upea asia kuin Luontais- ja vaihtoehtohoitojen pilottihankkeen kartoittaminen. Toinen tärkeä teemani on tietysti se yrittäjyys, ja nimenomaan yksinyrittäjyys. Mielestäni yksinyrittäjien edunvalvonta ei edelleenkään pelaa ja olemme huonommassa asemassa kuin palkansaajat. Keinoja, millä kunnat voisivat pienyrittäjiään ja ammatinharjoittajia tukea, on esimerkiksi tarjota heille edullista toimitilaa.
Syksy on ollut tosi vauhdikasta aikaa myös homeopatiayhdistyksen toiminnassa. Olemme mm. kartoittaneet omat näkemyksemme potilasturvallisuuden suhteen STM-työryhmän kyselyn mukaan. Lopputulema on yksinkertaistettuna se, että toivomme luontais-ja täydentävien terapioiden alalle laajaa lainsäädäntöä. Siinä määriteltäisiin koulutustasot ja hyväksytysti kouluttautuneet terapeutit rekisteröitäisiin. Tämä selkeyttää kenttää ja tekee valinnan kuluttajalle helpommaksi. ECCH eli Eurooppalainen kattojärjestömme on myös kartoittanut omaa toimintaansa ja sen tunnettuutta laajalla kyselyllä.
STM-työryhmä on kokoontunut tätä kirjoitettaessa 4 kertaa. Edustajiemme mukaan työryhmän toimintamallissa maistuu etukäteen mietittyjen ratkaisuiden nopea läpivienti. "Vastapuolen" tietämys CAM-terapioista on olematonta, mutta toivottavasti näkemyksemme selkeyttävät heille sitä, mitä homeopatia todella on, millaisia tuloksia sillä voidaan saavuttaa ja myös sen, että homeopatia on tutkimustenkin mukaan kustannustehokasta.
Hyvää syksynjatkoa. Muista äänestää kunnallisvaaleissa, äläkä unohda sitä liikuntaa!
5.8.2008 Kesälaitumilla
 Kesän kauneus orvokissa |
Vaikka lomalla olenkin, niin mieltä vähän hiertää vaihtoehtoisten ja täydentävien hoitojen kohtalo. STM:n työryhmä on kokoontunut kerran ja vaikuttaa, että sen jäseniltä puuttuu todenperäistä tietoa CAM-terapioista ja niiden todellisesta merkityksestä. Toivottavasti tämä asia korjataan ennen isojen päätösten tekemistä. Koskettaahan tällainen lainsäädäntö sentään isoa joukkoa Suomen kansalaisia, joilla tulee mielestäni edelleen olla oikeus valita oma hoitomuotonsa. Uskokaamme, että he tekevät hyviä päätöksiä!
Kesä alkaa kohta olla kalenterin mukaan ohi, mutta loman ajoitus tänne loppukesälle taisi olla ihan hyvä juttu. On sentään saatu nauttia edes hieman auringon lämmöstä. Omaan kesään on kuulunut paljon liikuntaa eri muodoissa. Olen kokeillut sellaisia lajeja kuten gymstick (kuminauhoilla varustettu keppi, jota sitten väännellään eri tavoin), stretching (venyttely), melonta ja tietysti lempilajit patikointi ja rullaluistelu. Niin ja puutarhan hoito. Lukemaankin olen ehtinyt jonkin verran.
Muistathan sinäkin huolehtia terveydestäsi liikkumalla säännöllisesti ja syömällä terveellistä ruokaa. Paljon ihania salaatteja, vihanneksia, marjoja, jotka kesällä ovat niiiin hyviä. Ja tietysti pitää muistaa myös levätä ja vain olla ja nauttia kauniista luonnosta.
Hyvää loppukesää!
23.5. 2008 Puheenjohtajan jakkaralta:
Suomen Homeopaatit ry:n vuosikokous pidettiin Helsingissä maaliskuun 29. päivänä. Kokouksessa minut valittiin puheenjohtajaksi seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Kiitän kaikkia kovasti luottamuksesta! Viisi vuotta on kulunut edellisestä puheenjohtajuudestani ja tuo aika on mennyt todella nopeasti. Nyt tuntuu ihan erilaiselta ryhtyä töihin, kun itselle on karttunut lisää kokemusta sekä politiikasta että homeopaatin työstä ja toimintaolosuhteista käytännössä. Näkökulmani ovat toivottavasti kehittyneet positiivisesti tänä aikana. Tavoitteeni on toimia mahdollisimman tehokkaasti homeopatian virallistamisen puolesta, tehdä homeopatiaa tunnetuksi ja parantaa homeopaattien toimintaedellytyksiä täällä Suomessa. Mielestäni jokaisella kansalaisella tulee olla oikeus valita homeopatia tai muu täydentävä - tai vaihtoehtoinen hoitomuoto omaksi hoidokseen, se kuuluu jokaisen oikeuksiin. Tärkeää on myös homeopaattien ammattitaidon kehittäminen ja ylläpito puhumattakaan työssä jaksamisesta. Näiden asioiden hoitamiseen yhdistys pyrkii myös vaikuttamaan mahdollisuuksien mukaan.
Sosiaali- ja terveysministeriöstä on vihdoin kuulunut hyviä uutisia sikäli, että se on nyt asettanut työryhmän vaihtoehtohoitoja koskevan lainsäädännön tarpeen selvittämiseksi. Työryhmä aloittaa 1.6. ja varsinainen työskentely alkaa syksyllä. Luontaislääketieteen Keskusliiton (LKL) puheenjohtaja Anitta Kouvo-Sillanpää edustaa vaihtoehtohoitoja aloitteen tekijänä.
Meidän on nyt entistäkin tärkeämpää toimia yhteisvoimin Pohjoismaisen Homeopaattiyhdistyksen ja LKL:n kanssa, jotta voisimme parhaiten vaikuttaa homeopatian ja muiden CAM-terapioiden aseman vahvistamiseen Suomessa.
28.1.2008
 Vieläkö saamme nauttia oikeasta talvesta... |
Voiko ilmaston muutos tuntua todella näin nopeasti. Vai onko tämä vain tilapäistä vaihtelua, kuten aina on ollut. Al Gore tosin sanoo viimeisimmissä lausunnoissaan, että napajäätiköt sulavat todella kiihtyvällä vauhdilla ja jopa nopeammin kuin pahimmissa ennusteissa on annettu ymmärtää.
Ainakin tosi on se, mitä me kaikki olemme joutuneet todistamaan, että jo toisena peräkkäisenä vuonna talventuloa on saatu odotella lähes kevääseen saakka.
Jokainen voi kuitenkin yrittää osaltaan vaikuttaa mahdollisimman paljon. Eikä enää auta suunnittelu vaan on oikeasti toimittava - josko sekään auttaa. Itse en tosin ole pessimisti luonteeltani, sillä mielestäni aina kannattaa yrittää. Eli nyt kaikki joukolla säästämään energiaa kaikissa mahdollisissa tilanteissa! Yksi iso säästönpaikka on lämpimän veden kulutuksen minimoiminen. Älkäämme siis juoksuttako lämmintä vettä turhaan. Itse yritän säästää sillä, että keskitän asioinnit samalle päivälle. Kun asuu maalla täältä on aina lähdettävä jollain kulkuneuvolla, ja jos voi jättää edes yhtenä päivänä lähtemättä eli työskentelee kotona, on sekin hyvää säästöä. Siinä mielessä etätyöskentely on joskus oikein hyvä vaihtoehto.
Voisinkin tässä julistaa "kilpailun" parhaasta säästämiskeinosta. Lähetä vastauksesi lomakkeella minulle, niin katsotaan, miten eteviä konsteja löytyy. Julkaisen tällä sivulla kolme parasta jonkin ajan kuluttua.
6.5.2007
Kevät teki liian aikaisen lähdön ja kävi kuten niin usein ennenkin - ilmat viilenivät uudelleen ja palataan oikeaan aikatauluun. Pitkästä aikaa odotan kesää toden teolla, liekö syynä rankka talvi vaalikampanjoineen. Tosin en ole kampanjan jälkeenkään jäänyt laakereilleni lepäilemään, vaan jatkanut mielestäni tärkeiden asioiden ajamista. Käytännössä se on sitä, että olen välittänyt Yrittäjänaisten Keskusliitolle ja Vihreille viestiä mikroyrittäjien huonosta asemasta ja jatkanut yhteistyötä luontaishoitojen virallistamiseksi. Nämä kaksi asiaa tai tarkemmin niiden laiminlyönti Suomessa ihmetyttävät minua suunnattomasti. Yrittämisestä on tehty turhalla byrokratialla aivan liian vaikeaa ja pelottavaa sekä lisäksi vielä kannattamatonta. Enkä siis tarkoita yrityksiä, jotka luontevasti lähtevät kasvuun, vaan pieniä, usein naisvaltaisia, työvaltaisia, palvelualan yrityksiä, joiden perimmäinen tarkoitus ei olekaan omistajansa rikastuttaminen vaan mielekkäällä työllä saatava toimeentulo. Usko pois sellaisia yrittäjiä on paljon.
Ja toinen kummallinen asia rakkaassa kotomaassamme on suhtautuminen luontaislääketieteen hoitoihin. Muualla Euroopassa ne kuuluvat arkipäivään ja monissa maissa ihmiset voivat todella valita, miten itseään hoitavat. Kovia lääkkeitä vältetään viimeiseen saakka toisin kuin meillä, missä lääketeollisuus kukoistaa. Toivonpa tosiaan, että vihdoin tämäkin asia herätään huomaamaan.
Hyvää kesän odotusta toivotellen!
28.8.2007
 |
Kesä alkaa olla lopuillaan ja luonto valmistautuu syksyyn ja talveen. Rentouttavia ja palauttavia hetkiä sain kokea jälleen Lapissa, jonne sydämeni halajaa ainiaan, siellä on helppo kokea kuuluvansa luontoon ja johonkin suurempaan yhteyteen.
Toisenlaiselta on tuntunut ollut olla homeopaattina lehdistön riepotellessa luontaishoitoja ja erityisesti homeopatiaa käyttäen hyvinkin epämääräisiä käsitteitä. Kesäkuussa Lääkäriliitto antoi julkilausuman, jossa se vaatii rajoituksia luontaishoitojen käyttöön. Minusta tämä on käsittämätöntä ja siinä puututtaisiin ihmisten oikeuteen valita oma hoitomuotonsa. Toimenpiteitä nykytilanne kyllä vaatii, sillä hoitojen tarjoajakunta on melko kirjavaa.
Ensinnäkin käsitteistö pitäisi yhtenäistää ja olisi käytettävä termejä, jotka eivät ole halventavia vaan parhaiten kuvaavia - esimerkiksi luontaishoidot tai täydentävät hoidot.
Toiseksi erilaisia hoitoja on todellakin paljon eivätkä läheskään kaikki täytä minkäänlaisia koulutusvaatimuksia - puhumattakaan hoitajien etiikasta. Sen vuoksi tärkeää olisikin koulutuskriteerien asettaminen ja kriteerit täyttävien hoitajien/terapeuttien nimikkeiden rekisteröinti. Silloin parannetaan asiakasturvallisuutta, asiakas voi tarkistaa millaisen koulutuksen terapeutti on saanut ja sen kuuluuko tämä rekisteröityjen hoitajien piiriin. Silloin myöskään ei tarvitsisi rajoittaa mitään kansalaisryhmiä erikseen, eikä tarvitsisi puuttua ihmisten oikeuksiin valita oma hoitomuotonsa. (Sitä paitsi tästä seuraisi vain rajoitusten rikkomista.)
Todellinen epäkohta on myös se, että me, jotka emme kuulu virallisen terveydenhuollon piiriin, olemme arvonlisäverovelvollisia ja siten epäoikeudenmukaisessa asemassa "virallisiin" nähden.
Suomessa ei myöskään toistaiseksi ole herunut rahaa tutkimuksiin kuten esimerkiksi Norjassa ja Tanskassa. Kaikenhan pitää perustua tutkimuksiin, jotta on sitä tieteellistä näyttöä.
Hyvä, että peruspalveluministeri Risikko on perustamassa työryhmää, mutta siinä pitäisi mukana olla ehdottomasti myös täydentävien hoitojen edustajia. Asia on tosi tärkeä asiakasturvallisuuden vuoksi, mutta myös sen vuoksi, että epäasialliset hoidot ja negatiiviset palautteet vääristävät kuvaa myös asianmukaisesti koulutetuista ammattitaitoisista hoitajista ja tuloksellisista hoidoista.